Jousen tilleröinti
Kun jousi oli saatu raspattua ja nokit tehtyä oli aika kokeilla ylipitkällä jänteellä jousta tilleröintipuuhun.
Tilleröinnissä tarkastatetaan jousen kaaren muoto joka tulisi olla mahdollisimman symmetrinen.
Tilleröintivaihe on yksi tärkeimmistä vaiheista, koska yksikin kolo tai virhe puussa saattaa joko katkaista jousen tai tehdä siitä liian löysän.
Jousen tulisi taipua ellipsin muotooon täydessä vedossa. Tilleröintiä ja hiomista jatketaan niin kauan kuin jousi vaikuttaa hyvältä.
Kuvasta näkyy ettei kaari ole vielä ihan symmetrinen.
Perinnejousi
tiistai 14. lokakuuta 2014
Perinnejousen valmitus osa 5
Nokit
Kun jousi on saatu veistettyä lahelle oikeaa muotoon tulee siihen tehdä nokit. Nokit tehdään jousen päähän n. 45 asteen kulmaan selkäpuolelta katsottuna. Nokin paikat tulee piirtää kynällä jonka jälkeen ne viilataan tai sahataan pienellä sahalla.
Nokin tarkoitus on siis pitää jänne paikoillaan. Nokkien tekemiseen on monia eri tapoja, joista tämä oli yksi.

Perinnejousen valmistus osa 4
Aihion veistäminen
Piirtämisen jälkeen ja karkean sahauksen jälkeen jousta ruvetaan työstämään lähemmäksi oikeata muotoa joko kirveellä tai raspilla. Kavahöylä käy tähän myös hyvin jota itse käytin.
Jouduin kuitenkin jousen linjaa muuttamaan ja sahaan uudelleen jotta pääsin eroon turhista oksista. käänsin keskilinjaa niin että oksat poistuivat.
Tämän jälkeen jousen vatsapuolelta höylättiin ohuemmaksi jousta.
Kädensijan paksuudeksi tulisi jättää noin 25-30mm. Kädensijasta mitataan lapojen paikat ja sivuttain linja jousen kärkiin.
Karkean työstön voi tehdä myös vannesahalla.
Lapojen paksuudeksi tässä vaiheessa ei kannata liian ohueksi tehdä, jotta jousen jäykkyys saadaan säilymään.
Lapa eli noin 200mm kädensijasta tulisi olla noin 20mm paksu. Leveys noin 30-40mm.
Merkkaaminen lyijykynällä on tärkeätä ettei tee toiselle puolelle vahingossa liian ohutta tai kapeata kohtaa, koska tällöin jousen toinenkin puoli joudutaan tekemään samanlaiseksi.
Tipi eli jousen pää pakuus tulee olla noin 11-13mm ja leveys 10-15mm.

Perinnejousen valmistus osa 3
Aihion työstäminen
Kun puu on saatu kuivatettua voidaan aloittaa sen työstäminen. Tästä kohtaa oikeastaa jatkoimme kurssilla.
Aihion keskikohta merkitään ( kahva ) puuhun. Noin 100mm eli nurkin leveys. Keskikohta ei tarvitse olla puun keskellä vaam kädensijan voi siirtää hieman jompaan kumpaan suuntaan jos puussa on esimerkiksi joku pieni oksa tai kurvi jonka takia parempi ja luonnollinen paikka kädensijalle olisi siinä.
Kädensijasta molempiin suuntiin tulisi kuitenkin jäädä noin 900mm mutta tämäkin siis määräytyy jousen pituuden mukaan. Jousien pituus voi olla myös alle 150cm.
Tässä vaiheessa ei kannata kuitenkaan tehdä jousta ihan loppuliseen mittaansa vaan hieman pidempi 5-10cm.
Jousesta tulisi etsiä sen keskilinja. Keskilinjan voi piistää lyijykynällä tai käyttää ritsilankaa.
Keskilinja ei tarvitse olla suora, vaan sen tulisi myötäillä puun syitä.
Tämän jälkeen tulisi luonnostella lapojen paikka eli noi n150-200mm kädensijasta molempin suuntiin. tässä tulee olemaan jousen kestävyyden kannalta tärkein paikka. Leveydeksi jouselle tulee olla n. 35-45mm leveämästä kohdasta ja kärjistä 10-15mm.
Ensin sahattiin jousi karkeaan mittaa joka oli noin 45mm.

Perinnejousen valmistus osa 2
Aihion karkea työstö.
Aihion voi työstää joko vannesahalla joka käy nopeasti enemmän perinteisin tavoin kirveellä.
Itse tein sen vannesahalla koska se oli aikataulullisesti nopein tapa tehdä ja koululta löytyi sellainen.
Työstäminen raakamuotoon on helpompi tehdä tuoreeltaan kun puu on pehmeämpää.
Kurssilla annettiin valmiiksi halkaistu aihio joten tässä raakatyöstö oli tehty jo valmiiksi.
Perus edellytys työstössä on se että puun ydin tulee näkyviin, jolloin näkee onko puu terve. Puun voi myös halkaista kiiloilla.
Vannesahalla halkaistaessa puustä pystyy hyödyntämään molemmat puolet.
Kun puu on halkaistu voidaan kuoren paksuin osa ottaa varovasti pois tylsällä puukolla. Tässä tulee olla varovainen ettei jousen selkään tulee viiltoja.
Kuoren alta näkee myös onko siellä oksia tai muuta joka heikentäisi jousta.
Kuivauksessa puun voi ruuvata lankkua tai pöytää vasten ruuvipuristimilla jotta vältytään puun kuivamisen aikana kiertymiseltä. Pieni kierteisyy ei haittaa.
Karkean työstön jälkeen aihio on valmis kuivattavaksi. Eli vie puu sisälle kuivumaan ja liimaa puun päät umpeen. Anna kuivua 1-2 viikkoa. Kun otan puun irti puristimista anna sen vielä kuivua.
Kun jousen paino putoaa alle gramman päivässä niin se on riittävän kuiva työstettäväksi.

Perinnejousen valmistus osa 1
Valmistaminen aloitettiin valitsemalla puuaihio. Puulajikkeita on muitakin, kuin perinteinen kataja. Itse valitsin vaahteran. Saimme opettajalta valmiiksi kuivatut ja halkaistut aihiot, josta sitten lähdimme työstämään jousta.
Puuta valittaessa pyritään valitsemaan mahdollisen suora ja oksaton puu noin 2m pituinen. Puun selkäpuoli eli kaarnapuoli tulee säilyttää ehjänä. Tämä tekee jousen rakenteesta kestävän.
Puulajikkeita joista jousia voi tehdä on mm. Pihlaja, saarni, jalava, vaahtera, kataja.
Kuusipuut ja koivu ei kuuleman mukaan sovellu oikein hyvin jousen valmistukseen.
Normaalisti puunkuivattamiseen kuluu suurin osa ajasta n. 3-4 viikkoa jotta jousi on kuivunut tarpeeksi.
Materiaalin tulee olla noin 5-10cm halkaisijaltaan.
Puu tulisi kaataa lehdettömään aikaan jolloin puun uloin vuosilusto on paksuimmillaan ( 2-3mm ) joka siis tulee jousen selkäosaan.
Puu tulisi kuivata ensi ulkona tai ulkovarastossa säästä suojattuna. Jos jousta ei pysty heti veistää raakamuotoonsa kannattaa rungon päät maalata tai liimat umpeen jotta kuivuminen ei tapahdu liian noepasti ja runko halkeile.
Jousen voi myös valmistaa sahatusta lankusta josta kerron myöhemmin lisää, mutta perusperiaatteenä tässä on myös se että puun syyt tulis jatkua katkeamattomana koko jousen pituudelta, jolloin jousesta tulee kestävämpi.
Taustaa
Perinnejousi.
Kävin perinnejousen valmistuskurssin Mäntysalon koululla jossa opettajana toimi Juha Menna. Paikallinen intiaanipäällikkö=)
Innostukseni käsillä tekemiseen on ollut aina ja monena vuonna olen miettinyt osallistuvani kursseille, mutta tänä vuonna päätin osallistua Nurmijärven opiston kursseille ja onnekseni pääsi kaikille haluamille kursseille. Kurssilla kuulin ihmisiltä että ovat yrittäneet monta vuotta päästä ks. kursseille, mutta ovat aina täyttä. Täynnä se oli tänäkin vuonna n 13 henkilöä mahtui luokkaan.
Kipinä iski, kun kävimme perheen kanssa elokuussa Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla jossa näin paljon itsetehtyjä jousia ja seppien tekemiä taottuja esineitä.
Kävin myös viikkoa aikaisemmin taonnan perusteet kurssin ja jatkokurssi onkin jo tulollaan 18.10.2014.
Mikään ei ole niin hienoa kuin itse tehty oikea jousi tai taottu esine.
Perinnetaitoja täytyy vaalia jotta ne pysyvät hengissä.
Voin suositella kursseja kaikille vähänkin käsitöistä kiinnostuneille.
Blogin kirjoitan itselleni muistivälineenä. Jos joku saa kipinän tästä niin hyvä=)
Toni Kilpinen

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)